Urheilu dieettiläisenä

Luulin tietäväni, mitä dieetti on. Osittain tiesinkin, mutten koskaan ennen ole ollut tilanteessa, jolloin en kertakaikkiaan voi ottaa omenaa, pähkinöitä tai kakkupalaa, vaikka tekisi mieli. Olen toki ollut dieetillä, mutta ihan omaksi iloksi ilman varsinaista päämäärää ja tavoitetta.

Nyt kisadieetillä noudatan valmentajani laatimaa ruokavaliota. Tarkoitus on saada rasvat pois lihas säilyttäen. Suuhuni en ole laittanut mitään ylimääräistä sitten marraskuun. Kaikki on ollut listassa ja listaa on tunnontarkasti noudatettu.

Minulla tämä syömisten rajoittaminen on johtanut oman suorituskykyni laskuun. Ehkei voi ihan puhua romahtamisesta, mutta en selvästikään pysty yhtä koviin suorituksiin, mitä aikaisemmin.

Fakta on se, että odotan kovasti kisadebyyttini jälkeistä aikaa, jolloin voin ravita kehoani kunnolla ja pystyn treenaamaan kovemmin. Haluan sitäpaitsi olla normaalikuntoinen, normaalin näköinen. Sellainen hyvinvoiva urheilija. Nyt en siltä näytä, eikä olo siltä tunnu. Oloni on välillä nälkäinen, välillä täysinäinen, välillä väsynyt, välillä superväsynyt, friikki, välillä ihan hyvä ja tavallinenkin. 

Se, että huomaan kehitystä, saa aikaan hirmuisen onnentunteen. Sellaista liikunnan riemua ja tajunnan räjäyttävää fiilistä, jolloin tekis mieli kirkua, kun onnistuu paremmin kuin koskaan. Nyt en ole päässyt kokemaan tällaista onnentunnetta hyvään aikaan. Kyllä urheilu edelleen tuottaa iloa ja hyvää oloa, mutta siitä puuttuu jokin.

Kalenteri kertoo, että noin kolme viikkoa jaksettavana ja sen jälkeen saan palata takaisin kehityskaudelle tekemään ennätyksiä. Se on paljon palkitsevampaa, kuin oman kisakunnon etsiminen ja löytäminen. 

. 

Minullakin on tupsupipo

Tämän talven trendi on ollut ihana neulottu pipo, jossa on teddykarvainen tupsu. Minullakin on sellainen, vaikken tiedä, onko se ihan oikeasti käytössä paras.

Ulkoilen joka ikinen päivä, joten pipo on ihan ehdoton!

Pipotyyli vaihtelee kulloistenkin tuulahdusten mukaan.

Tämä talvi on menty näin, mutta kukapa ei odottelisi jo vuodenaikaa, jolloin pipon voisi jättää päästä?

Treeniin tehoa valmennuksesta

Olen treenannut koko ikäni. Koululaisena pelasin squashia ja jalkapalloa sekä kävin voimistelussa. Kouluvuosien jälkeen jatkoin erilaisissa ryhmäliikunnoissa, jumpissa, aerobicissa, bailatinossa, spinningissä, pacessa, bodypumpissa, kävin juoksemassa ja salilla. Myöhemmin mukaan tuli yhä enemmän salitreeniä.

Rakastan tunnetta, että voitan itseni ja jaksan ja pystyn tekemään asioita kovempaa, kuin mitä alkuun ajattelinkaan. Se on kerrassaan koukuttavaa. Myönnän olevani myös aika kilpailuhenkinen suhteessa muihin ja kerran sain jopa hirveät rasitusvammat jalkoihini tehtyäni liian raskaita juoksulenkkejä. Tällöin tarkoituksenani oli lähteä juoksemaan isäni kanssa eräisiin kilpailuihin ja päätin harjoitella niin, etten ainakaan häviä tuolle vanhalle jäärälle. Kuinkas sitten kävikään. Juoksut loppuivat, kun jalat eivät kestäneetkään ja kilpailut isäni kanssa jouduttiin jättämään väliin.

Nyt viimeiset vuodet olen treenannut kohti bodyfitness-kisalavoja. Minulla on ollut tällä matkalla apunani valmentajana Katarina Hemling ja edustan Bodyrock-tiimiä. Valmentajan avulla treeneistä on tullut selvästi päämäärätietoisempia. Valmentaja laatii treeniohjelmat, ruokavalion, seuraa kehitystä ja muuttaa näitä tarpeen vaatiessa. Valmentajan kanssa katsotaan, mihin treeni on minut tuonut ja mihin suuntaan matkaa jatketaan.

Valmentaja on tarpeen, vaikkemme yhdessä joka päivä treenaakaan, koska hänen ohjeillaan saan treeneistä ja itsestäni enemmän irti, kuin yksikseni koskaan saisin. Matkan varrella on katsottu useaan otteeseen, mitä kulloinkin painotetaan. Nyt kisamatkan loppusuoralla olemme yhteydessä useamman kerran viikossa ja on tärkeä tietää, että voin kääntyä valmentajani puoleen heti, jos alkaa huolestuttaa, eikä minun tarvitse jäädä yksin ihmettelemään.

Eilen treenasimme yhdessä jalat, ja voin kertoa, että jaloista tuli aika setsuuria. Treeni otti juuri sinne, mihin pitikin. Etureidet oli aivan tulessa ja posetreenit jalkatreenin päätteeksi tekivät tiukkaa, en meinannut pysyä korkokengillä seisomassa. 

Jos treenit siis tuntuu junnaavan paikoillaan ja on poltetta saada itsestään vielä hiukan enemmän irti, suosittelen valmentajan ottamista. Hän pystyy laatimaan juuri sinulle sopivan treeniohjelman ja sopivan ruokavalion. Kaikkien valmennuksessa olevien ei suinkaan tarvitse pyrkiä kisalavoille, vaan kyllähän tässä kaikessa treenaamisessa päämääränä on oma hyvinvointi, itsensä voittaminen ja kehon kehittäminen. Valmentaja on juuri siihen oivallinen apu, mutta sikaa säkissä ei kannata ottaa. Kuulostele, juttele ja selvitä, jotta löydät juuri sinulle itsellesi sopivan. 

Kokeilussa halpisripsiväri

Toisinaan, kun nuukuus iskee, pyrin tekemään edullisia ostoksia. Joku kosmetiikkatietoisempi sanoisi, että ei kannata, mutta sanokoon, koska toisinaan ja hassuissa tilanteissa minun nuukuuteni pilkistää päätään ja silloin en ole lainkaan laatu- tai tyylitietoinen. 

Muutama viikko sitten huomasin ripsivärini olevan totaalisen lopussa. Laiskuus ja mukavuudenhalu ajoi minut tekemään ostokseni lähimmässsä Lidl-ruokakaupassa. Muiden ostosteni joukkoon päätyi putkilo Lidl:n volyymi-ripsiväriä.

Kun pääsin kotiin, huomasin ripsiharjan olevan kuminen. Olen aina tykännyt enemmän harjasmaisesta mahdollisimman tuuheasta ripsiväriharjasta ja tämä on yleensä ollutkin se, millä olen päätökseni tehnyt. Haluan laittaa ripsiväriä paljon ja on aina plussaa, jos sitä tulee kertaheitolla riittävästi. Siltikin laitan aina toisen kerroksen ja joskus jopa kolmannen. Tiedän, etten ole todellakaan meikkitaiteilija, vaikka olenkin meikannut jo kolmekymmentä vuotta ja käynyt jopa illan meikkikoulussa opettelemassa, kun halusin päivittää teinimeikkiä aikuisen naisen meikkiin. Kummallista, ettei se edelleenkään ole erityisen helppoa,

Koska olin jo ostokseni tehnyt, päätin pärjätä tekemälläni hankinnalla ja olen mennyt sen kanssa nyt nämä pari viikkoa ja miksen olisi, koska olen ollut vallan tyytyväinen. Ainoa harmi on ripsivärin suttaantuminen alaripsien alapuolelle päivän aikana, ellei muista aina välillä tarkistaa ja putsata. Tästäkin pääsisi, jos ei laittaisi ripsiväriä alaripsiin ollenkaan. Minä kuitenkin yleensä haluan laittaa ylös ja alas. Sama ongelma on ollut muidenkin ripsivärien kanssa. Vain Sensai 38 mascara ei ole saanut aikaan tuhrimista, mutta siitä ripsiväristä en taas ole muuten erityisemmin tykännyt. Vedenkestävät ovat kaikkein pahimpia sotkijoita, eli niitä en käytä, enkä harkitse käyttääkään.

Minua kiinnostaa, mitä hyviä ja edullisia ripsivärejä on. Millä saada tuuheannäköiset ja upeat ripset silmiin, joissa ei ole ja joihin ei tule ripsipidennyksiä. Minä menen tällä toistaiseksi, mutta kun taas eteen tulee uden hankinta, mikä olisi kokemuksella hyväksi todettu, tahraamaton ja kaiken lisäksi edullinen.

Puhelimen etukameran kuvat ei ole järin laadukkaita, mutta hiukan näkee, miltä tää näyttää käytössä.

Paitoja ja mekkoja ja paitamekkoja

En oikeastaan koskaan ole pitänyt paidoista, koska ne täytyy silittää, jotta olisivat siistejä ja kauniita päällä. Sen lisäksi koen näyttäväni miehetä pukiessani paidan ylleni. Kaapistani taitaa tällä hetkellä löytyä kaksi kauluksellista paitaa, jotka kumpikin on ruutupaitoja. Niissä ei niin rypyt näy ja kun kietaisen sen solmuun vyötärölle, rypyt ei menoa haittaa. Siistejä paitoja minulla ei ole. Pitäisi, koska joissain tilanteissa se olisi kätevä luottovaate ja sen yhdistämällä siisteihin housuihin, näyttäisi helposti fiiniltä.

Siinäpä se, fiini en oikein osaa olla, enkä ehkä haluakaan olla. Periaatteeni on näyttää omalta itseltäni, miellyttipä se sitten muita tai ei. Valitsen päälleni vatteita, joissa oloni on sillä hetkellä hyvä. Jo kauan aikaa sitten muistan tilanteita, joissa olen joutunut vaihtamaan vaatteeni ihan vaan, koska ”mulla ei ole nää vaatteet olo”.

Pitkään ajattelin paitamekon olevan ihan yhtä huono valinta kuin paitapuseronkin. Silitettävä, hankala, miehekäs, uniformumainen, ei minun juttuni ollenkaan, kunnes... Mekoista olen aina tykännyt, kunhan nitä ei tarvitse silittää.

Sattumalta ollessani matkalla ostamaan jotakin aivan muuta, vaatekaupan ulkopuolella alerekissä roikkui sinivalkoraitainen paitamekko, joka näytti ihanan raikkaalta. Keväiseltä ja puhtoiselta. Rekissä sattui olemaan jäljellä vielä mnun kokonikin. Materiaaliltaan tuo mekko oli 100% hyvän tuntuista puuvillaa. Hipsin paitamekon kanssa pukukoppiin ja sovitin. Se oli jotakin ihan muuta, mitä olin aikaisemmin ajatellut.

Paita sopi minulle, se istui hartioista, mutta oli muuten sopivasti väljä. Se ei kuitenkaan näyttänyt teltalta. Laittamalla vyötärölle vyön, siitä saisi kaikin puolin hienon ja käyttökelpoisen arkimekon. Niinpä hipsin kassalle ja kassan kautta kotiin. 

Seuraavaksi tein FB-kirpputorilta löydön ja ostin sielä toisen paitamekon. Nyt siis omistan kaksi paitamekkoa, jotka tuntuvat tällä hetkellä kivoilta, näteiltä, raikkailta ja naisellisiltakin, vai mitä? Oikein hyviä arkikäyttöön, joko korkkareiden kanssa tai yhtä hyvin tennareiden kaveriksi. Tykkään!

Myöhäisheränneenä ihmettelen, miten en ole aikaisemmin osannut nähdä tätä vaatetta itseni päällä. Minulle tuli hinku näihin. Aika kivoja. 

Rakennekynnet

Minulla on valtavasti erilaisia kynsilakkoja. Siellä on punaista, sinistä, vihreää, erilaisia kimalteita, hippuja, koristelukyniä ja kaikkea tarpeellista. Haluan, että kynteni ovat huolitellut. Ne eivät saa olla liian pitkät, muttei aivan lyhyetkään. Tärkeintä kai on, että ne ovat minusta kauniit.

Olen lakannut kynsiäni vaikka millaisiksi ja katsellut lakkausvideoita ja haaveillut leimasimesta ja haaveillut oppivani tekemään priimaa. Haaveillut muuttuvani kynsitaiteilijaksi. 

Tässä kaikessa on ollut kuitenkin kaksi muttaa. Ensinnä... Minun hermoni eivät kestä odottaa lakan kuivumista. Niinpä olen monesti turhautunut, kun lopulta huomaan työni muuttuneen kynsissäni tahmeaksi mössöksi. Tätä varten ostin kynsilakan pikakuivattajaa ja joskus luin myös siitä, että kynsien pitäminen kylmässä vedessä nopeuttaa prosessia. Omalla kohdallani en ole huomannut suurta apua, vaan sanotaanko, että vähintään joka toinen kerta joudun lopulta kaivamaan kynsilakanpoistoaineen ja putsaamaan kynteni ja turvautumaan pikamanikyyriin. Toiseksi... Jos olen saanut kauniit kynnet, jo seuraavana päivänä lakka on lohkeillut ja se alkaa tuskastuttaa.

Tästä suivaantuneena päätin teetättää itselleni akryylikynnet. Päätin, että akryyli laitetaan omien luonnonkynsieni päälle ja kynsistä tehdään luonnollisen näköiset. Pinterestin ihanasta maailmasta sain selville, että suloista vaaleaa akryylikynttä kutsutaan babyboomeriksi. Sellaiset siis halusin minäkin. Olin saanut kuulla ylistyssanoja Turun Mandarinesta, joten halusin ehdottomasti sinne. Kynsientekoprosessi kesti noin tunnin ja siinä oman kynnen pintaa vain hiukan karhennettiin ja jostakin liuoksesta ja akryylijauheesta ryhdyttiin laittamaan massaa omien kynsieni päälle. Kynsi kovettui itsekseen, eli uuniin kynnet laitettiin vasta viimeisen geelikuorrutteen jälkeen. 

Minusta tuntui, että olin juuri siellä, missä minun pitikin olla. Paikka oli juuri niin minua. Ihanaa hömppää, naisia vieretysten laittautumassa kauniiksi ja juttelemassa niitä näitä. Itse en voinut olla hymyilemättä. Tuntui uskomattoman hienolta saada kertaheitolla kauniit kädet. Kokoajan kun kynnet edistyivät, tunsin sisälläni suurta riemua! Lopulta uskaltaiduin pyytämään kumpaankin käteen muutaman timantin ja ne sain. Tunsin, että muuten niin nudeissa kynsissä pitää olla edes jotakin, hiukan glitteriä.

Toisena päivänä kynsien laitosta minua alkoi tuskastuttaa. Paksuilla kynsillä monien askareiden tekeminen tuntui vaikealta. Kampaajaltani kysyin, miten hän pystyy elämään omiensa kanssa. Hän sanoi, että hänellä on ollut rakennekynnet jo 14 vuotta ja ne tuntuvat hänestä kuin omilta. Päätin opetella elämään uudella tavoin ja antaa kynsille ja itselleni aikaa.

Nyt kynsien laitosta on viikko. Olen päättänyt, että ensi kerralla tehdään rohkeammat kynnet. Pidemmät, terävämmät ja kaikin puolin näyttävämmät. Edelleen neulan nostaminen pöydältä vaatii harjoittelua ja moni muukin juttu. Uskon kuitenkin oppivani. Olen jo päättänyt, millaiset kynnet haluan fitness-kisoihin, millaiset kesäksi ja mitä ainakin haluan kokeilla. Voi kun voisin tehdä ne kaikki ja vaihtaa tyyliä viikon välein.

Tyyristä tämä on, joten viikon välein on turha haikailla uusista kynsistä. Uusi huoltoaika otettiin neljän viikon päähän ja sovittiin, että soitan, jos tuleekin tarve päästä huoltoon jo aikaisemmin. 

Ehkä jäin koukkuun. Onko sinulla kokemuksia rakennekynsistä ja miten sinä totuit elämään niiden kanssa?

Minusta ja blogista

Olen 40+ tavallinen naisihminen, jonka intohimona on kaikki kaunis, kuten meikit ja nätit vaatteet ja esineet.

Se, mikä millonkin on kaunista, vaihtelee ihan hirveästä laidasta toiseen. En ole vielä tähän ikään mennessä tasaantunut ja ikään kuin löytänyt omaa tyyliäni, vaan ihastun ja rakastun tulenpalavasti milloin mihinkin. Pukeutumisessa tykkään sporttityylistä, farkkutyylistä, hameista, mekoista ja rokkityylistä. Tätitunikoissa en kuitenkaan (yleensä) viihdy. Mieltymys kauniisiin esineisiin ja mitä ne milloinkin on, vaihtee kulloisenkin tuulen mukaan.

Rakastan kosmetiikkaa ja kokeilen milloin mitäkin aina hömppähampaanvalkaisusta kauneushoitoloiden palveluihin, ripsiseerumeista jalkavoiteisiin. Sorrun selluliittivoiteisiin, ryppyvoiteisiin, seerumeihin, kynsinauhavoiteisiin, kynsilakkoihin ja mihin nyt milloinkin. Nyt olen päättänyt harjoitella huulipunan käyttöä löydettyäni erään käsilaukkuni pohjalta Lancômen keväisen punani. Korallisen kauniin värin. Sen jälkeen olen lyhyellä aikavälillä tehnyt kaksi uutta hankintaa ja kokeillut myyjän suosituksesta väritöntä huultenrajauskynää. Sille suositukseni.

Suuri intohimoni on urheilu, erityisesti kehon muokkaus ja kehittäminen treenaamalla kovaa. Viimeiset vuodet olen treenannut määrätietoisesti bodyfitness-kisat mielessäni. Kisoihin olen menossa kuukauden päästä ja parhaillaan treenaan ja dieettaan tämän vuoksi.

Olen myös kolmen nuoren äiti, vaimo, kahden koiran emäntä ja opettaja. Niistä olen päättänyt olla sen kummemmin puhumatta täällä blogissa. Mutta jos ne joskus putkahtaa jossain lauseessa, niin tiedoksi. Joskus tästä syystä teen joitain valintoja, vaikka pukeutumiseeni (välitunnit = kunnon lämpimät vaatteet talvella).  Pääasiassa tulen kirjoittamaan kivasta pukeutumisesta, meikki- ja kosmetiikkajutuista sekä urheilusta tällaisen nelikymppisen aikuisen silmin.

Tiedostan myös sen, että blogi on tavallaan jo aikansa elänyt ja snäppi ja tubettaminen olisi paljon ajanmukaisempaa, mutta minäpä pidän kirjoittamisesta. Siksi tällainen valinta.

Tekstejä teen sitä mukaa, kun hyvältä tuntuu. En ota paineita, koska olen opetellut siitä irti. 😊

Tervetuloa Tä(h)timaailmaani!